Perseidien tähdenlentoparvi huipentuu ensi viikolla

Perseidit ovat ainoa suuri tähdenlentoparvi, jonka huippu osuu Suomessa lämpimään vuodenaikaan. Tänä vuonna myöskään Kuu ei haittaa tähdenlentojen näkymistä.

Ensi viikolla pääsemme toivottavasti havaitsemaan yhtä vuoden näyttävimmistä tähdenlentoparvista.

Parasta havaintoaikaa perseidien näkemiselle ovat yöt 10.–14.8. ja aivan erityisesti sunnuntain aamuyö 13.8. Silloin tunnin aikana voi nähdä parhaimmillaan jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa.

Meteorien havaitseminen on sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on ja mitä vähemmän siellä on pilviä. Pahimmillaan pilvisyys saattaa estää tähdenlentojen näkymisen kokonaan.

Perseidit näyttävät tulevan nimensä mukaisesti Perseuksen tähtikuvion suunnalta. Perseus on elokuussa taivaalla korkeimmillaan aamuyöllä, ja siksi perseidejä näkyy eniten juuri tuolloin.

Aktiivisimman vaiheen aikana voi näkyä myös poikkeuksellisen kirkkaita tähdenlentoja eli tulipalloja. Perseideihin ei kuitenkaan yleensä liity suurempia kappaleita, jotka voisivat pudota meteoriitteina Maan pinnalle asti.

Perseidien kaltaiset säännölliset meteoriparvet syntyvät komeettaydinten murusista, joita ytimet jättävät radalleen kiertäessään Auringon ympäri. Maapallolle päätyvä komeettapöly kuumenee ja hehkuu planeettamme ilmakehässä aiheuttaen valoviiruja, joita kutsutaan tähdenlennoiksi.

Tänä vuonna Kuun vaihe on vähenevä, joten kiertolaisemme ei juurikaan haittaa perseidien tarkkailua kirkkaudellaan.

Aiheesta lisää Ursa