Ovikamera kuvasi meteoriitin törmäyksen

Talon pihaan pudonneen kappaleen alkuperäksi varmistui avaruus. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun maanpintaan osuneen meteoriitin törmäyksestä syntynyt ääni on onnistuttu tallentamaan.

Kun kanadalainen Laura Kelly viime kesänä palasi kävelyretken jälkeen kotiinsa Prinssi Edwardin saarella, hän huomasi pölyä ja erikoisia palasia etuovensa lähellä. Tästä alkoi mysteeritapahtuman selvittäminen.

Ensimmäinen vihje tuli talon edustaa kuvaavalta turvakameralta. Sen tallentama video paljasti, että syyllinen sotkuun oli ylhäältä suurella vauhdilla pudonnut pieni kappale.

Talonomistajat keräsivät näytteitä törmääjästä ja antoivat ne Albertan yliopiston tutkijoille analysoitavaksi.

Nyt on varmistunut, että kyseessä oli kondriittimeteoriitti. Vaikka itse meteoriitti on tyypillinen, asiasta tekee poikkeuksellisen törmäyksestä saatu video.

"Yhtään toista meteoriitin putoamista ei ole dokumentoitu tällä tavalla, täydellisesti äänen kanssa", kertoo Chris Herd Albertan yliopistosta.

Jaakko Visuri Ursan tulipallotyöryhmästä vahvistaa, että kyse on erittäin harvinaisesta tapahtumasta.

“Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun meteoriitin iskeytymisestä maanpinnalle tallentuu myös ääni. Iskeytymisiä on kyllä tallentunut videolle jo aiemminkin, mutta selvää äänitallennetta ei ole varmuudella saatu”, Visuri toteaa.

"Sinänsä tämä on ollut vain ajan kysymys, sillä kotikäyttöiset valvontakamerat ovat yleistyneet viimeisen 10 vuoden aikana räjähdysmäisesti."

Katso video törmäyksestä

Aiheesta lisää Albertan yliopisto (englanniksi)