Nasa avaa taidekilpailun Kuu ja Mars-lennoista

Tulevaisuuden miehitettyjen lentojen visualisoiminen yhdistää taiteen ja tekniikan. Nasa avasi tällä viikolla kilpailun keräämään taidetta sen Kuuhun ja Marsiin suuntautuvien lentojen esittelyyn.

Haussa on etenkin Nasan suunniteltua teknologia-arkkitehtuuria esittelevä taide. Toiveina ovat teokset, joissa kuvataan kestävän kuuteknologian kehitystä sekä miehitettyjen Mars-lentojen teknologiaa.

Taide voi esittää toimintaa niin avaruudessa kuin taivaankappaleiden pinnalla tai molemmissa. 

Kilpailu on avoinna kaikenikäisille kaikkialta maailmassa, mutta alle 18-vuotiaille ei jaeta henkilökohtaisia rahapalkintoja. Voittaville täysi-ikäisille jaetaan 10 000 dollarin summa useaan palkintoon jaettuna.

Nasa saa oikeuden käyttää kipailutöitä oman toimintansa esittelyssä taiteilija mainiten. 

AI-generoitu taide ja kaupallinen materiaali, kuten yrityslogot, ovat kiellettyjä. Kilpailuaikaa on lokakuun loppuun asti ja voittajille ilmoitetaan valinnoista joulukuussa.

Nasa kehottaa taiteilijoita tutustumaan sen Moon to Mars -materiaaleihin. Tavoitteita esitellään Nasan tiivistelmädokumentissä ja teknologioiden kehitykselle on oma sivustonsa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)