Näin suuria syvän taivaan kohteet ovat taivaalla

Ranskalainen Charles Messier laati kuuluisimman syvän taivaan kohteiden luettelon 1700-luvulla. Nasan julkaisema Messierin listan kuvakollaasi vertailee sen kohteiden kokoja taivaalla.

Syvään taivaaseen kuuluvat aurinkokuntaa kauempana olevat kohteet, kuten tähtijoukot, tähtisumut ja galaksit. 

Harrastaja voi ihailla niitä parhaiten kiikareilla tai kaukoputkella, mutta monet yksityiskohdista ja väreistä tulevat näkyviin vain pitkän valotusajan valokuvissa.

Kun kohteita katsoo kaukoputken läpi eri suurennoksilla, voi olla hankala hahmottaa niiden todellisia kokoja taivaalla. 

Nasan APOD-kuvaksi eli päivän tähtitieteelliseksi kuvaksi valittiin ranskalaisen Sylvain Villetin kuvakollaasi. Se esittää kaikista Messierin luettelon 110:stä kohteesta Villetin 7 kuukauden aikana ottamat kuvat. 

Kohteet on esitetty kollaasissa samalla suurennoksella eli niiden kulmaläpimitat taivaalla ovat samassa mittakaavassa. Siksi kuvakollaasi auttaa hahmottamaan Messierin kohteiden kokoeroja.

Kollaasin laajin kohde taivaalla on Andromedan galaksi, M31, josta tosin erottaa kaukoputkella helpoiten vain sen kirkkaimman osan eli ytimen. 

Kolmion galaksi, M33, on myös laaja, mutta koska kohde näkyy kiekkoon nähden kohtisuoraan, sen pintakirkkaus on paljon pienempi. Näin ollen M33 vaatii tumman taustataivaan erottuakseen. 

Suomalaisille tutuimpia laajoista kohteista ovat Orionin suuri kaasusumu M42 ja Seulasten avoin tähtijoukko eli M45.

Charles Messier laati 103 kohteen luettelon etsiessään komeettoja. Luetteloa täydennettiin jälkeenpäin 110 kohteeseen. 

Vertailuna tähtiharrastajan otoksiin voi tutustua myös Nasan Hubble-avaruusteleskoopin kuvista keräämään Messierin kuvaluetteloon. Ursa on myös julkaissut Messierin kohteiden havainto-oppaan.

Sylvain Villetin APOD-kuva (englanniksi)