Valokuvien varmistamiseen kotimaisilla ja ulkomaisilla asiantuntijoilla meni useita kuukausia. Matalaresoluutioisessa originaalikuvassa näkynyt himmeä valojuova oli haasteellinen kohde.

Kuvaa analysoivat etupäässä Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta, Esko Lyytinen Ursan tulipallotyöryhmästä ja Yoav Yair Israelin yliopistosta.

Pieni viiru kuvassa osoittautui viuhkasalamaksi, joka oli kurkottanut vähintään 25 kilometrin korkeuteen Inkerinmaan  yllä sijainneesta ukkossolusta. Mikkelin tähtitornilta nähtynä se oli välähtänyt aivan taivaanrannan luona.

Viuhkasalama on kapea, suihkumainen salama, joka voi yltää noin 50 kilometrin korkeudelle. Salaman väri on sinertävä, sillä salama ionisoi ilman typpi- ja happimolekyylejä ja saa ne hehkumaan.

Pitkin 1900-lukua saatiin harvakseltaan yksittäisiä havaintoja kaukana ukkospilvien yläpuolella näkyneistä oudoista valonvälähdyksistä - muun muassa liikennelentokoneiden lentäjiltä. Ne vahvistuivat yläilmakehän salamoinniksi vasta vuonna 1989, kun ensimmäiset yläsalamat valokuvattiin Yhdysvalloissa.

Yläsalamoita esiintyy noin 10-100 kilometrin korkeudella. Ne jakautuvat erilaisiin tyyppeihin, kuten punaisiin keijusalamoihin, rengasmaisiin kajosalamoihin ja ukkospilvien huipuista ylöspäin suuntautuviin viuhkasalamoihin.

Viuhkasalaman originaalikuva, Aki Taavitsaisen kertomus tapahtumien kulusta ja tutkija Antti Mäkelän artikkeli julkaistiin tänään ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä no 2/2011.

Ursan lehdistötiedote