Mars on juuri nyt poikkeuksellisen lähellä maapalloa

Toukokuun ajan punainen planeetta sijaitsee tavallista lähempänä kotiplaneettaamme. Hetken Mars loistaa taivaalla jopa kirkkaampana kuin kaasujättiläinen Jupiter.

Pienimmilleen etäisyys kapenee 22. päivänä, jolloin välimatka Maasta Marsiin on lyhyin vuosikymmeneen, vain 76 miljoonaa kilometriä. Tämä on puolet Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä.

Syy Marsin läheisyyteen on planeettojen radoissa. Reilun kahden vuoden välein Mars käy oppositiossa eli Maasta katsottuna vastakkaisella puolella kuin Aurinko. Tällöin se on ratansa lähimmässä pisteessä etelätaivaalla keskellä yötä.

”Marsilla on toukokuussa kokoa 18 kaarisekuntia, joka on jo lähes Saturnuksen luokkaa. Siksi sen kuvaamista kannattaa yrittää”, kehottaa kuvausharrastaja Tapio Lahtinen.

Suomessa punaisen planeetan havaitsemista haittaa naapurimme matala sijainti. Tästä huolimatta tulossa on paras Marsin oppositio Suomessa vuosiin. Seuraavassa oppositiossa eli vuonna 2018 planeetta ei käytännössä näy Suomesta lainkaan. Jos mielii kuvata Marsia, siihen kannattaa siis panostaa tänä keväänä.

Mars nousee kaakosta Auringon laskiessa, on etelässä keskiyöllä ja laskee lounaaseen Auringon noustessa. Tällä hetkellä punainen planeetta näkyy Skorpionin tähdistössä, mutta se peruttaa 28.5. Vaakaan. Etelä-Suomessa Mars yltää vain 8 asteen korkeudelle eteläisestä horisontista (aiheesta lisää uusin Tähdet ja avaruus -lehti 3/2016).