Kuun radan soikeus siirtää tänä vuonna pääsiäisen - "silloinen tähtitieteen tietämys oli heikompaa"

Pääsiäisen ajankohdan vanhaan sääntöön joudutaan tänä vuonna tekemään poikkeus. Tähtitieteellisistä syistä pääsiäisen sijainti on lähes kuukauden myöhemmin kuin pelkästään Kuun vaiheita tutkimalla voisi luulla.

Normaalisti pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeen tulevana sunnuntaina. Harvinaisen poikkeuksen takia tänä vuonna pääsiäinen tapahtuu kuitenkin lähes kuukauden myöhemmin.

Sama ilmiö toistuu 19 vuoden kuluttua.

”Kun kirkko päätti pääsiäisen ajankohdasta ja sitoi sen paikan kevätpäiväntasaukseen ja täysikuuhun, sillä oli myös ongelma. Silloinen tähtitieteen tietämys oli heikompaa kuin nykyinen eikä täydenkuun hetkelle pystytty laskemaan tarkkaa ajankohtaa", kertoo Asko Palviainen Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta.

Nykyisin tiedetään, että Kuun rata on soikea, jolloin kuunvaiheiden väli vaihtelee.

Tämän takia käyttöön otettiin laskennollinen käsite keskikuu, jota käytetään pääsiäisen ajankohdan määrittämisessä. Keskikuu kiertää maapallon ympäri tasaisella nopeudella siten, että se kiertää maapallon samassa ajassa kuin todellinen Kuu.

Keskikuun ja todellisen Kuun täydenkuun vaiheet voivat osua eri vuorokausille. Viimeisin keskikuun mukainen täysikuu oli 20.3., vaikka todellinen täysikuu oli vasta 21.3.

Pääsiäissäännön mukaan myös kevätpäiväntasaus on aina 21.3., vaikka todellinen kevätpäiväntasaus oli tänä vuonna päivää aiemmin eli 20.3. Harvinaisen tilanteen takia Yliopiston almanakkatoimistoon on tullut runsaasti kyselyjä tämän vuoden pääsiäisestä.

”Seuraavan kerran vastaava siirtymä pääsiäisessä tapahtuu vuonna 2038, jolloin kevätpäiväntasaus on 20.3. ja todellinen täysikuu 21.3. Tällöin vietetään myöhäisintä mahdollista pääsiäistä eli pääsiäissunnuntai on vasta 25.4. Vastaava tilanne oli myös vuosina 1943 ja 1962”, Palviainen selittää.

Aiheesta lisää Asko Palviainen