Jarmo Moilasen Vaalassa sijaitsevan tulipallokameran kuvassa tulipallon lento erottuu komeana, pitkänä jälkenä Orionin alapuolella. Kuva Jarmo Moilanen

Kirkas tulipallo lensi yli puoli minuuttia Suomen taivaalla

Tapaninpäivän iltana Suomen yllä lensi poikkeuksellisen pitkäkestoinen tulipallo.  

Erikoinen tulipallo havaittiin kello 23.43. Lauantaiaamuun mennessä Taivaanvahtiin oli saapunut 13 havaintoa tapahtumasta.

Riittävän selkeää ilmiön näkemiseksi oli etupäässä Oulun ja Kuopion välisellä alueella. Toisaalta eteläisin havainto on Ahvenanmaalta.

Alustavan analyysin mukaan tulipallon aiheuttanut meteoroidi tuli ilmakehään äärimmäisen loivassa kulmassa. Ensimmäisessä mallinnuksessa kappale hipoi maapalloa ja palasi avaruuteen. 

Maanhipojaksi (earthgrazer) kutsutaan kappaletta, jonka lentorata kulkee ilmakehän läpi. Se ei ehdi hidastua tarpeeksi pudotakseen maapallolle.

Myöhään perjantai-iltana mallia saatiin päivitettyä tulipallotyöryhmän Pekka Kokon kamera-aseman kuvilla. Uudessa mallinnuksessa meteoroidi hidastui riittävästi ja putosi ilmakehään.  

"Tämä oli harvinaisen pitkäkestoinen tulipalloksi. Lähempää lentorataa havaittuna olisi ollut varmasti huikea näky", kertoo Jarmo Moilanen Ursan tulipallotyöryhmästä.

Moilasen kamera taltioi tulipallon Vaalasta satojen kilometrien etäisyydeltä. Kohde erottuu videolla peräti 37 sekunnin ajan.

"Havainnoissa ja videollakin näkyy kuinka pääkappaleen jälkeen jää siitä irronneita pienempiä kappaleita", Moilanen kuvailee.

Kappaleen poikkeuksellisen hidas nopeus, noin 14 kilometriä sekunnissa, osaltaan mahdollisti pitkän keston. Yleensä tulipallojen kesto jää alle 10 sekuntiin.

"Luultavasti kappale oli melkoisen suuri massaltaan, mutta tarkkaa kokoa on vaikea arvioida", kertoo Esko Lyytinen tulipallotyöryhmästä. "Lisähavainnot antaisivat huomattavasti paremman kuvan."

Lyytinen pitää mahdollisena, että osia kappaleesta selvisi maanpinnalle. Ilmiöstä kaivataan lisää havaintoja silminnäkijöiltä, jotta rata-arviota voidaan tarkentaa.

Havainnon tulipallosta voi raportoida Ursan Taivaanvahtiin
 

Uutista päivitetty 28.12. klo 8.45. Uuden havaintodatan mallinnukseen lisäämisen myötä meteoroidi ei palaa avaruuteen vaan putoaa ilmakehään.  

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto