Kaliforniasta laukaistun kantoraketin vaihe näkyi Suomen taivaalla

Suomen ja Ruotsin taivaalla havaittiiin perjantai-iltana kello 23.28-23.35 hätkähdyttävä ilmiö. Kyseessä oli Vandenbergin sotilastukikohdasta Kaliforniasta laukaistun Atlas V -kantoraketin ylin vaihe.

Vaihe taivalsi kohti pohjoista tyhjentäen samalla ajoainetankkinsa sisuksia avaruuteen. Laajeneva pilvi heijasti auringonvaloa luoden oudon ja hitaasti liikkuneen valoilmiön taivaalle.

Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään saapui jo lauantain vastaisena yönä viisi havaintoa ilmiöstä. Tämän hetken tilanteen näkee tästä listasta.

"Selvästi näkyvä valo jonka perässä viuhkamainen vihertävä pyrstö", raportoivat Raimo ja Miia Angeria Torniosta. "Pyrsto oli noin kymmenkertainen varsinaiseen valopalloon nähden. Havaintohetkellä se oli noin 50 astetta horisontin yläpuolella ja suunta kohti pohjoista."

"Pohjantähdestä himppu vasemmalle ja reilusti alaspäin näkyi valoilmiö", kuvailee Juha Takala ilmiön sijaintia Pälkäneen suunnalta nähtynä. "Se oli kuin pyrstötähti, mutta epämääräisempi, muodoton ja jotenkin utuinen. [...] Kaikki ympärillä oli teräväpiirteistä, mutta tämä näytti kuin pilviharson läpi paistavana."

Laukaisussa Atlas V -kantoraketti vei aurinkosynkroniselle kiertoradalle noin 650 kilometrin korkeuteen Worldview-4-satelliitin sekä samalla useita nanosatelliitteja. Ylimpänä vaiheena oli Centaur-rakettivaihe.

Ilmiö havaittiin myös Ruotsista ja siitä on kuvia Spaceweather.com-sivuston galleriassa. Revontuliopas Oliver Wright kuvasi pilven ja revontulet Abiskosta. Hän teki myös kuvista animaation, jossa näkyy pilven liike nopeutettuna.

Nestemäisiä ajoaineita käyttävissä kantoraketeissa jää usein polttoainetta ja hapetinta käyttämättä, koska niitä on varattu jonkin verran reserviin. Ylin vaihe nousee kiertoradalle ja irrottaa satelliitit matkaan.

Tämän jälkeen ajoaineet tyhjennetään pois paineistetuista tankeista, koska muutoin tankit saattaisivat jossain vaiheessa myöhemmin räjähtää spontaanisti ja luoda runsaasti pieniä avaruusromun palasia.

Kantorakettien ylimmät vaiheet jäävät yleensä kiertoradalle avaruusromuksi. Matalalle Maata kiertävälle radalle (LEO) tehdyissä laukaisuissa ne tyypillisesti putoavat ilmakehään muutaman vuoden kuluessa.

Raportit ilmiöstä Taivaanvahti-havaintojärjestelmässä