Samalla LiveScienceVideos-tuotannon filmillä keijuja näytetään myös Kansainväliseltä avaruusasemalta käsin. Näkökulma kiertoradalta on epätavallinen, mutta kohde etäisyydestä johtuen pieni. Tavanomaisten salamoiden räiske erottuu emopilvissä kirkkaina vaakasuorina läiskinä, ja videolla pikkuruiset keijut välähtävät niiden yllä hetkellisesti.

Keijusalamat kuuluvat harvinaisiin yläsalamoihin, joita esiintyy voimakkaimpien ukkosten yhteydessä. Ukkospilvien yllä esiintyvä valoilmiö kohoaa jopa 90 kilometrin korkeudelle kirkkaimman osan jäädessä noin 65–75 kilometriin. Esimerkiksi tavalliset pilvet sijaitsevat yleensä alle 12 kilometrissä ja avaruuden rajan katsotaan olevan noin 100 kilometrissä.

Keijusalamoiden tallentaminen on vaikeaa, sillä ne yleensä kestävät vain muutamia millisekunteja. Siksi niiden kuvaamiseen käytetään usein suurnopeuskameroita. Ensimmäinen keijusalama saatiin valokuvaan vasta vuonna 1989. Suomessa ensimmäisen keijusalaman nappasi kuvaan pieksämäkeläinen tähtiharrastaja Timo Kantola vuonna 2009.

Keijusalaman kirkkaus on suunnilleen samaa luokkaa kuin revontulikaarella, mutta paljain silmin havaitseminen on hyvin vaikeaa juuri ilmiön lyhytkestoisuuden takia. Hyvin harvoin yläsalamoita voi kuitenkin nähdä myös paljain silmin. Keijusalamoiden tarkka syntytapa on vielä selvittämättä

Katso video keijusalamoista (LiveScienceVideos)

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)