Ensi viikolla katsellaan perseidien tähdenlentoja

Perseidit on yksi näyttävimmistä vuosittain toistuvista tähdenlentoparvista. Parasta havaintoaikaa ovat yöt 10.–14.8. ja aivan erityisesti keskiviikon ja torstain välinen yö 12./13.8.

Perseidit ovat Suomessa näkyvistä meteoriparvista runsaimpia. Joulukuun geminideihin ja tammikuun kvadrantideihin verrattuna ne ovat myös mukavampia havaita: yöt ovat yleensä edelleen lämpimiä, eikä pilvisyys haittaa havaintoja niin usein kuin talvikuukausina.

Koska pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella. Parveen kuuluvia tähdenlentoja eli meteoreja voidaan nähdä yötaivaalla harvakseltaan 17.7. alkaen ja aina 24.8. saakka. Valtaosa tähdenlennoista nähdään välillä 10.–14.8.

Parasta tähdenlentojen havaintoaikaa on keskiviikon ja torstain välinen alkuyö 12./13.8. noin kello 23 eteenpäin. Silloin voi tunnin aikana nähdä jopa muutamia kymmeniä parveen kuuluvia tähdenlentoja.

Lähellä viimeistä neljännestään oleva Kuu nousee itätaivaalle iltayöstä ja sen valo vähentää havaittavien meteorien määrää sitä enemmän, mitä korkeammalle se on ehtinyt nousta. Kuu nousee Helsingissä 23.36 ja Oulussa 22.53.

Perseideistä saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut voivat näyttää punertavilta. Tähdenlennot näyttävät tulevan nimensä mukaisesti Perseuksen tähtikuvion suunnalta. Tähtikuvion tarkkaa paikkaa ei kuitenkaan tarvitse löytää voidakseen nähdä tähdenlentoja, sillä niitä näkyy ympäri taivasta.

Meteorien havaitseminen on sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on, mitä enemmän sitä on näkyvissä ja mitä vähemmän siellä on pilviä. Kannattaa siis hakeutua avoimelle paikalle kauas taajamien valoista.

Aiheesta lisää Ursa