Ennätyksellisen vanha revontulihavainto löytyi – kirjattiin 3 000 vuotta sitten
Pohjoisella taivaalla näkynyt "viisivärinen valo" merkittiin Kiinassa kronikoihin vuosina 977–957 ennen ajanlaskun alkua. Japanilainen tutkimus pitää tätä vanhimpana tunnettuna kirjallisena revontulihavaintona.
Havainto tunnistettiin Bambukronikoista, jotka sisältävät historiallisten tapahtumien lisäksi joitakin mainintoja taivaanilmiöistä. Tutkittu kohta on kirjattu Zhao-kuninkaan valtakauden lopulta Zhou-dynastiasta.
Tulkinnan mukaan kyseessä oli geomagneettinen myrsky, joka toi revontuliovaalin huomattavan eteläisille leveysasteille. Myös usean eri värin näkyminen olisi voimakkaalle myrskylle tyypillistä, joskin "viiden värin valon" syvempi merkitys jää tuntemattomaksi.
Bambukronikoiden 1500-luvulla kopioidussa versiossa tekstin kohdan ilmiö tulkittiin ja kirjattiin komeetaksi. Nyt tutkijaryhmä on päätynyt siihen, että tuolloin julkaistussa Bambukronikoiden versiossa alkuperäinen sanamuoto oli muuttunut eikä vanhemmissa versiossa kyseessä ollut komeetan kuvaus.
Maan magneettisen navan arvioidaan olleen havainnon aikaan noin 15 astetta lähempänä Kiinan keskiosia kuin nykyään, mikä olisi lisännyt revontulien näkyvyysmahdollisuuksia.
Nykyään magneettinen pohjoisnapa sijaitsee Kanadan puolella. Mallien mukaan se on havainnon aikakaudella sijainnut Euraasian puolella.
Suuri geomagneettinen myrsky voi tuoda revontulet vielä paljon Kiinan keskiosia etelämmäksikin. Vuonna 1859 Carringtonin myrskyn aikaan tiedetään revontulien näkyneen jopa Karibialla.
Tähän asti vanhimpana kirjallisena mainintana revontulista on pidetty assyyrialaisten havaintoja vuosilta 679–655 ennen ajanlaskun alkua.
Aiheesta lisää Nagoyan yliopisto (englanniksi)