Webb-teleskoopin havainnoille varhaisten galaksien kirkkaudesta löytyi selitysvaihtoehto

Webbin havaintoa odotettua kirkkaammista galakseista kaikkeuden ensimmäisen vuosimiljardin aikana on kummasteltu jo jonkin aikaa. Uudet simulaatiot antavat yllättäville mittaustuloksille selitysmallin.

Kuin vastasyntynyt, joka kasvaa aikuiseksi muutamassa vuodessa, kuvailee tutkijatiimi havaintoja varhaisista galakseista.

Webb-avaruusteleskooppi paljasti lähes ensi töikseen hyvin nuoresta maailmankaikkeudesta hämmästyttävän massiivisia galakseja. Tämä yllätti tutkijat. Teoriat eivät pysty selittämään, kuinka galaksit voisivat kasvaa niin isoiksi niin nopeasti.

Uuden yhdysvaltalaisjohtoisen tutkimuksen mukaan selitys saattaa olla, että galaksien tulkittu massiivisuus on virhearvio.

"Kirkkaus voi syntyä todella massiivisista galakseista tai koska ne pystyvät tuottamaan paljon valoa nopeasti. Jälkimmäisessä tapauksessa massaa ei tarvita valtavasti, vaan tähtien purkausmaisessa syntytahdissa ne säteilevät valopulsseja", selittää tutkimusta johtanut Guochao Sun.

Yksi Webb-avaruusteleskoopin tärkeimmistä tavoitteista oli päästä tutkimaan maailmankaikkeuden ensimmäisten tähtien valoa.

Webb havainnoi infrapunassa. Se sopii hyvin alkujaan näkyvässä valossa syntyneelle säteilylle, joka on venynyt pidemmille aallonpituuksille maailmankaikkeuden laajetessa.

Webbin varhaisista galaksihavainnoista lisää Tähdet ja avaruuden tulevassa numerossa 7/2023.