Webb-teleskoopin dataa julki: Kurkistus galaksien varhaiseen lapsuuteen

Tutkijat ovat julkaisseet ison erän kuvia varhaisen maailmankaikkeuden galakseista. Datan vapauttaminen kaikkien saataville palvelee sekä tutkijoita että suurta yleisöä.

Aalto-yliopiston tutkijat olivat keskeisessä roolissa maailman suurimman galaksiluettelon kokoamisessa varhaisesta maailmankaikkeudesta. Nyt nämä James Webb -avaruusteleskoopin keräämät galaksikuvat sekä interaktiivinen kartta on julkaistu vapaasti kaikkien saataville. 

Helsingin yliopistossa työskentelevä Ghassem Gozaliasl korostaa, että julkaisu ei palvele ainoastaan tiedeyhteisöä tarjoamalla dataa uusiin tutkimuksiin, vaan antaa myös suurelle yleisölle mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden varhaisia vaiheita omin silmin.

 “Julkaisu on merkittävä askel tieteen ja yhteiskunnan kannalta. Se tuo kaikkien ulottuville pääsyn varhaiseen universumiin ja antaa mahdollisuuden tutkia kosmista alkuperäämme interaktiivisesti”, sanoo Gozaliasl. 

Tutkijoille julkaistu aineisto avaa uusia mahdollisuuksia mallintaa ja testata teorioita universumin kehityksestä. 

“Voimme nyt jäljittää, kuinka galaksit lopettavat tähtien synnyn, muuttuvat rakenteeltaan ja miten ympäristö muovaa näitä prosesseja kosmisella aikajänteellä. Tekoälyllä voimme jopa ennustaa galaksien ominaisuuksia”, Gozaliasl iloitsee. 

Aiheesta lisää Aalto-yliopisto