Voimakkaasti magnetisoituneelta neutronitähdeltä näyttää puuttuvan kaasukehä
Kysymys neutronitähtien kaasukehästä on yksi astronomian ratkaisemattomia arvoituksia. Tuoreet havainnot yhdestä neutronitähdestä viittaavat, että ainakin tällä kohteella olisi pelkkä kova pinta.
Joulukuussa laukaistu Nasan röntgensatelliitti IXPE mittasi voimakkaasti magnetisoituneen neutronitähden eli magnetarin valon polarisaatiota ensimmäistä kertaa.
Ilmeni, että meistä 13 000 valovuoden päässä sijaitsevasta kohteesta tulee paljon vähemmän polarisoitunutta röntgensäteilyä kuin olisi odotettavissa, jos sillä olisi kaasukehä. Kun fotonit kulkevat kaasukehän läpi, se toimii ikään kuin suotimena, joka lisää polarisoituneiden säteiden määrää.
Havainto antaa siten ymmärtää, että kohteella on pelkkä kova kuori ilman kaasukehää.
"Tämä oli täysin odottamatonta", sanoo Silvia Zane Kalifornian yliopistosta. "Olin vakuuttunut, että siellä olisi kaasukehä."
Sikäli kuin johtopäätökset ovat oikeat, magnetarin kaasukehä on tutkijoiden mukaan kiinteytynyt tähden pinnalle äärimmäisen voimakkaan magneettikentän seurauksena.
"Tähden kaasu on saavuttanut kriittisen pisteen ja muuttunut kiinteäksi samaan tapaan kuin vesi jäätyy", sanoo Zane.
On yhä avoin kysymys, onko IXPEn mittausten vihjaama kaasukehättömyys myös muiden magnetarien ja tavallisten neutronitähtien ominaisuus.
Aiheesta lisää UCL (englanniksi)