Universumin kylmin kohde näyttää syntyneen tähtitörmäyksessä

5 000 valovuoden etäisyydellä sijaitseva kaasusumu on jäähtynyt alle puolen asteen päähän absoluuttisesta nollapisteestä. Tutkijat uskovat tämän kylmimmän tunnetun kohteen syntyneen, kun punainen jättiläinen törmäsi kumppanitähteensä.

Kun kaasu laajenee, se jäähtyy. Tästä johtuu myös Bumerangisumun hyytävä lämpötila. Tutkijat käyttivät Chilen Atacamassa sijaitsevaa ALMA-teleskooppia selvittääkseen, mikä sai alulle sumun nopean laajenemisen.

Havaintojen perusteella ilmeni, ettei yksittäinen tähti olisi kyennyt puhaltamaan kuortaan ulos avaruuteen riittävällä vauhdilla. Bumerangisumu laajenee peräti 10 kertaa nopeammin kuin yksinäinen tähti kykenisi saamaan aikaan.

Jos tähdellä olisi ollut kumppani, joka törmäsi siihen, tällöin nopeasti laajeneva sumu voisi tutkijoiden mukaan muodostua.

"Ainoa tapa luovuttaa niin paljon massaa niin suurilla nopeuksilla on gravitaatioenergia kahdesta toistensa kanssa vuorovaikuttavasta tähdestä", sanoo Raghvendra Sahai Nasasta.

Bumerangisumun kylmyys on ollut arvoitus astronomeille löytymisestään asti vuonna 1995. Tuolloin tutkijat huomasivat, että sumu absorboi alkuräjähdyksestä jäljelle jäänyttä kosmista taustasäteilyä.

Kosminen taustasäteily on lämpötilaltaan 2,75 astetta absoluuttisen nollapisteen (−273,15 C) yläpuolella. Bumerangisumu on vain alle puolen asteen päässä tästä alhaisimmasta mahdollisesta lämpötilasta.

Aiheesta lisää NRAO (englanniksi)