Tuuli auttaa tähden muodostumisessa

Tutkijat ovat saaneet tarkkoja havaintoja tähden muodostumisesta pyörivän kaasukiekon keskellä. Kiekon tuuli hidastaa kiekon pyörimistä niin, ettei se hajota itseään avaruuteen.

Uudet tähdet syntyvät, kun kosminen vetypilvi romahtaa oman painovoimansa alla. Selityksessä on kuitenkin ongelma. Mikään avaruuden kaasupilvi ei ole täysin paikoillaan, ne kaikki pyörivät ainakin vähäisessä määrin.

Tähden muodostavan kiekkomaisen pilven nopea pyöriminen johtaa keskipakovoimaan, joka pyrkii heittämään ainetta poispäin pyörimisakselista.

Tämä on ongelma siksi, että kun pilvi romahtaa ja nopeuttaa pyörimistään, materiaalia lentää ulos runsain mitoin. Lopulta sitä ei ole riittävästi jäljellä tähden tekemiseen.

Teoreettisena ratkaisuna on ehdotettu kiekossa ulospäin puhaltavaa tuulta. Se hidastaisi pyörimistä siinä määrin, ettei kiekko hajoa.

Tästä oli saatu havaintoja jo vuonna 2009, mutta silloin erotuskyky ei riittänyt varmaan tulokseen.

Nyt tutkijat ovat päässeet tekemään tarkempia havaintoja tästä prototähdestä nimeltä CB26. He kykenivät osoittamaan, että tähden kiekossa on enemmän kuin riittävästi tuulta kiekon hajoamisen estämiseksi.

Aiheesta lisää Max Planck Society (englanniksi)