Tutkijat löysivät viitteitä kaikkeuden ensimmäisistä tähdistä

Universumin ensimmäiset tähdet elivät nopean elämän ja räjähtivät poikkeuksellisen voimakkaasti. Nyt tähtitieteilijät uskovat tunnistaneensa tällaisessa räjähdyksessä syntyneen materiapilven.

Nykyisten kosmologisten mallien mukaan ensimmäiset tähdet muodostuivat, kun alkuräjähdyksestä oli kulunut noin 100 miljoonaa vuotta.

Nämä niin sanotut populaatio III -tähdet olivat lyhytikäisiä jättiläisiä, jotka elämänsä lopulla repivät itsensä kappaleiksi räjähtäessään poikkeuksellisen voimakkaina super-supernovina.

Tällaiset räjähdykset tapahtuvat, kun lukuisat fotonit tähden keskellä muuttuvat elektroneiksi ja positroneiksi. Näin paine tähden keskustasssa putoaa ja aiheuttaa jättiläistähden erityisen väkivaltaisen romahduksen.

Vuosikymmenien ajan tutkijat ovat yrittäneet löytää todisteita näistä ensimmäisistä tähdistä. Nyt Tokion yliopiston tutkijat uskovat viimeinkin havainneensa selkeitä viitteitä materiapilvestä, joka on syntynyt alkuaikojen tähden räjähdettyä.

Toisin kuin tavallisissa supernovissa, ultravoimakkaissa supernovissa jäljelle ei jää tähtijäännettä.

Avaruuteen leviävän materiapilven kemiallinen koostumus kuitenkin paljastaa, että kyseessä on ollut mitä todennäköisemmin populaatio III -tyyppisen tähden totaalinen räjähdys.

Vaikka joitain samankaltaisia viitteitä kaikkeuden ensimmäisistä tähdistä on havaittu ennenkin, tutkijoiden mukaan nyt esitetyt tulokset ovat ylivoimaisesti selkeimmät todisteet näistä muinaisista kohteista. 

Uudet havainnot tehtiin kaukaisesta kvasaarista. Hyvällä tuurilla voisimme löytää todisteita ensimmäisistä tähdistä myös paljon lähempää. "Nyt tiedämme mitä etsiä", toteaa Timothy Beers Notre Damen yliopistosta. 

"Jos tätä tapahtui lähistöllämme erittäin varhaisessa universumissa, kuten pitäisi olla tapahtunut, silloin voimme olettaa löytävämme todisteita siitä."

Aiheesta lisää NOIRLab (englanniksi)