Tämä galaksityyppien epäsuhta on tunnettu jo 1960-luvulta lähtien. Hiljattain Nobel-voittaja James Peebles sisällytti sen laatimaansa listaan kosmisista poikkeamista.

Epäsuhta esiintyy alueella, jota kutsutaan supergalaktiseksi tasoksi. Se on miljardin valovuoden läpimittainen paikallisen universumin tasomainen kokonaisuus, joka kattaa useita galaksien superjoukkoja ja tuhansia galakseja. Niistä merkittävä enemmistö on ellipsigalakseja.

Nyt tutkijaryhmä, johon kuuluu kirjoittajia myös Helsingin yliopistosta, on käyttänyt työssään kosmoksen kehitystä jäljittelevää SIBELIUS- eli simulations beyond the local universe -simulaatiota. Se näyttää tarjonneen ratkaisun mysteeriin.

Simulaation perusteella pohjasyynä on ruuhkaisuus. Galaksijoukoissa tapahtuu paljon törmäyksiä, joiden seurauksena spiraaligalaksit muuntuvat piirteettömiksi ellipsigalakseiksi.

Sen sijaan supergalaktisen tason ulkopuolella galaksit voivat kehittyä suhteellisen eristyksissä, mikä auttaa niitä säilyttämään spiraalimuotonsa.

“Tiheissä galaksijoukoissa, jotka sijaitsevat supergalaktisessa tasossa, galaksien väliset vuorovaikutukset ja törmäykset ovat yleisiä ja nämä vuorovaikutukset edesauttavat ellipsigalaksien muodostumista ja myös supermassiivisten mustien aukkojen kasvua", kiteyttää Till Sawala Helsingin yliopistosta.

Aiheesta lisää Helsingin yliopisto