Tekoäly simuloi yli 100 miljardin tähden liikkeitä ennätystarkasti

Tähtitieteilijät ovat onnistuneet tuottamaan simulaation Linnunradan kokoisesta galaksista, jossa jokaisen tähden liikettä ja kehitystä mallinnetaan erikseen.

Tutkijat ovat toteuttaneet massiivisen tietokonesimulaation, jossa mallinnettiin tarkasti yli 100 miljardin tähden liikkeitä yli 10 000 vuoden aikajaksolla.

Tehtävään käytettiin tekoälyä. Vaikka simulaatiossa oli sata kertaa enemmän yksittäisiä tähtiä kuin aiemmassa mallissa, se silti pystyttiin toteuttamaan sata kertaa nopeammin.

Yksi merkittävä edistysaskel oli supernovaräjähdysten mallintaminen tekoälyn avulla. Supernovat ja niiden aiheuttamat kaasun liikkeet täytyy ottaa huomioon, jotta simulaatio on todenmukainen.

Tulos on merkittävä virstanpylväs paitsi galaksien simuloinnin kannalta, myös tekoälyn käytössä paljon laskentaa vaativassa mallintamisessa. Tutkijoiden mukaan nyt kehitettyä tekniikkaa voidaan astrofysiikan lisäksi käyttää esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sääilmiöiden mallintamiseen.

”Uskon, että tekoälyn integroiminen huipputason tietojenkäsittelyyn merkitsee perustavanlaatuista muutosta siinä, kuinka lähestymme monimutkaisia ongelmia laskennallisissa tieteissä", näkee Keiya Hirashima japanilaisesta RIKEN-tutkimuskeskuksesta.

”Tämä saavutus osoittaa, että tekoälyn vauhdittamat simulaatiot voivat siirtyä kuvioiden tunnistuksesta aidoksi tieteellisen tutkimuksen työkaluksi."

Tähtitieteen kannalta seuraava kiinnostava askel on käyttää uutta simulaatiota selvittämään sitä, miten elämän muodostaneet alkuaineet levisivät galaksissamme.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)