Taivaalta löytyi miljardin valovuoden mittainen galaksirykelmä

Kosmisesta verkosta on löydetty valtava galakseista koostuva tihentymä. Tutkijat uskovat sen liittyvän hyvin varhaisen universumin ainepuurossa kulkeneisiin ääniaaltoihin.

Näitä aaltoja kutsutaan nimellä baryoniset akustiset oskillaatiot eli BAO. Niistä on saatu signaaleja aiemmin laajamittaisissa galaksikartoituksissa.

Nyt havaittu miljardin valovuoden läpimittainen galaksien pallo on tutkijoiden mukaan kuitenkin ainutlaatuinen, sillä se on ensimmäinen tunnistettu yksittäinen BAO-rakenne.

"Me emme etsineet sitä", sanoo Brent Tully Havaijin yliopistosta. "Se on niin valtava, että se vuotaa analysoimamme taivaan sektorin reunoille."

Samainen tutkijatiimi oli huomioinut rakenteen jo vuonna 2016 kirjoittamassaan paperissa, mutta tällöin sen koko laajuus ei ollut tiedossa eikä sitä identifioitu BAOksi.

Hoʻoleilana-nimen saaneen galaksikeskittymän reuna on lähellä pienempää puolen miljardin valovuoden läpimittaista Laniākea-superjoukkoa, johon myös Linnunrata kuuluu. Hoʻoleilanan sisäpuolella on pienempiä galaksijoukkoja ja myös Karhunvartijan kupla, jossa on hyvin vähän galakseja.

Aiheesta lisää Havaijin yliopisto (englanniksi)