Tähti joutui uudelleen mustan aukon venytyspenkkiin
Kiinalaiset tutkijat kertovat havainneensa purkauksen, joka johtui tähden päätymisestä musta aukon vanutukseen. Erityistä tapauksessa on, että tähti purkautui jo toista kertaa.
Kun tähti kulkee mustan aukon läheltä, siihen epätasaisesti kohdistuva mustan aukon vetovoima venyttää tähteä tuottaen kirkkaan purkauksen. Tällaisessa vuorovesivoimien häiriötapahtumassa on mahdollista, että tähti tuhoutuu kokonaan.
Tähti voi myös selvitä ja jäädä mustaa aukkoa kiertävälle epäsäännölliselle radalle. Tällöin seuraavalla lähiohituksella tähti purkautuu jälleen.
Kiinalaiset tähtitieteilijät ovat tarkkailleet taivaalta aiemmin havaittujen häiriötapahtumien alueita toiveenaan nähdä uusintapurkauksia. Nyt he kertovat onnistuneensa tässä.
Ryhmä havaitsi AT 2022dbl -nimisen tapahtuman uusintapurkauksen tammikuun alussa tänä vuonna. Ensimmäinen purkaus oli todettu vuoden 2022 alkupuolella.
Muutamia uusintapurkauksia on raportoitu aiemminkin. Koska nämä havainnot ovat olleet pelkän valokäyrän varassa, ei ole voitu sulkea pois mahdollisuutta, että purkaus tulikin eri tähdestä kuin alkuperäinen.
Sen sijaan AT 2022dbl:n suhteen tutkijaryhmä on luottavainen, että kyseessä on sama tähti. Molemmilla kerroilla mitattu purkauksen spektri on yhteneväinen.
Havaintojensa pohjalta tutkijat epäilevät, että mustan aukon kaappaamaksi joutunut tähti kuului kaksoistähteen.
Aiheesta lisää Kiinan tieteen ja teknologian yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi