Suomalainen tutkimus: egyptiläiset uskonnolliset tekstit sisältävät astrofysikaalista tietoa

Ensimmäinen muuttuva tähti löydettiin kolmetuhatta vuotta aiemmin kuin tähän mennessä on uskottu. Tähän tulokseen on päätynyt juuri julkaistu suomalainen tutkimus.

"Väitimme vuosi pari sitten, että muinaiset egyptiläiset uskonnolliset tekstit sisältävät astrofysikaalista tietoa Algolista. Ei ollut mikään yllätys, että väitettämme silloin epäiltiin. Epäilisin minäkin vakavasti, jos joku vaikkapa nyt väittäisi, että Raamatussa on tietoa siitä, onko Marsissa vettä", kertoo Lauri Jetsu Helsingin yliopistosta.

Yhteys varmistui, kun Jetsu ja myös Helsingin yliopistossa työskentelevä Sebastian Porceddu tekivät tilastollisen analyysin muinaisen egyptiläisen kalenterista. Se paljasti, että Algolin 2,85 päivän päivän jakso tosiaan vaikutti siihen, miten kalenterissa kuvattiin jumalolentojen toimia. Algol-kaksoistähden kirkkaus vaihtelee, kun toisiaan kiertävät tähdet vuorotellen pimentävät toisensa.

Algolin tapaisissa kaksoistähdissä massaa siirtyy kevyemmästä tähdestä painavampaan. Tämä vaikuttaa kohteiden kiertoaikaan pidentäen sitä hiljalleen. Kolmentuhannen vuoden aikana Algolin jakso on pidentynyt 2,867 päivään. Tieto tästä muutoksesta auttaa tutkijoita selvittämään, miten nopeasti massaa siirtyy tähdestä toiselle.

"Tähän asti on vain arveltu, että Kairon papyruksen mytologiset tekstit kuvaisivat tähtitieteellisiä ilmiöitä. Olemme nyt yksikäsitteisesti varmistaneet, että teksteistä löytyy jumalolentoina pidettyjen Algolin ja Kuun säännöllisten muutosten kuvailuja", selittää Porceddu.

Egyptiläiset tekivät havaintonsa paljain silmin. Algolia kutsuttiin Horukseksi, joka oli ilmentymä jumalolennosta ja kuninkaasta.

Suomalainen tutkimus esiteltiin PLOS ONE -julkaisussa. Tutkimuksesta kerrottiin Tähdet ja avaruus -lehdessä 5/2012.

Aiempi uutinen tutkimuksesta