Superkirkas gammapurkaus oli harvinaisuus – vastaavia näkyy kerran 10 000 vuodessa

Useita havaintolaitteita viime vuonna sokeuttanut gammapurkaus oli voimakkain tähän mennessä havaittu. Nyt tutkijat ovat selvittäneet, kuinka harvinaisesta tapahtumasta oli kysymys.

Viime lokakuun 9. päivänä näkyi niin vahva gammapurkaus, että tutkijat antoivat sille nopeasti nimen BOAT – brightest of all time eli kaikkien aikojen kirkkain.

Purkaus kyllästi useiden avaruudessa olevien instrumenttien ilmaisimet. Tutkijat onnistuivat selvittämään tapahtuman kirkkauden vertaamalla Fermi-gammasatelliitin dataa venäläisten ja kiinalaisten satelliittien mittauksiin.

Tapahtuma osoittautui 70 kertaa kirkkaammaksi kuin mikään aiempi samantyyppinen purkaus ja siten hyvin harvinaiseksi. Louisianan osavaltionyliopiston Eric Burnsin luotsaamassa tutkimuksessa todettiin tämän luokan gammapurkauksia näkyvän vain kerran 10 000 vuodessa.

"GRB 221009A oli todennäköisesti kirkkain purkaus röntgen- ja gammasäde-energioilla, joka on tapahtunut ihmissivilisaation alun jälkeen", sanoo Burns.

Gammapurkaukset tulevat kaukaisista galakseista. BOAT saapui meille 1,9 miljardin valovuoden päästä. Pitkäkestoisten eli yli kaksi sekuntia kestävien purkausten kategoriassa se kuitenkin on yksi lähimpiä havaittuja.

Satelliitit huomaavat keskimäärin yhden gammapurkauksen päivässä. Ne kuuluvat universumin suurienergisimpiin räjähdyksiin.

Gammapurkauksille on ehdotettu useita syntytapoja. Tässä tapauksessa astronomit ovat odotelleet supernovaräjähdyksestä kertovaa jälkihehkua. Vielä sitä ei ole nähty.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)