Tekoäly löysi yli 1 200 painovoimalinssiä
Jos tekoälyn havaitsemat painovoimalinssit osoittautuvat todellisiksi, löytö kolminkertaistaa tunnettujen linssien määrän. Niistä on hyötyä muun muassa pimeän aineen tutkimuksessa.
Painovoima- eli gravitaatiolinsseinä toimivat suuret avaruuden kohteet, kuten galaksit ja galaksijoukot. Ne taittavat takana olevien kaukaisempien galaksien valoa venyttämällä ne esimerkiksi renkaiksi tai jakamalla ne useisiin kuvajaisiin.
Lawrence Berkeley -laboratorion fyysikot ovat nyt laittaneet tekoälyn etsimään uusia gravitaatiolinssejä.
He käyttivät tekoälyn treenaamiseen 632 havaittua linssiä tai linssikandidaattia ja 21 000 kohdetta, jotka eivät ole painovoimalinssejä.
Tuloksena oli yli 1 200 uutta gravitaatiolinssiä. Jos ne voidaan tarkemmissa tutkimuksissa vahvistaa todellisiksi, se nostaa tunnettujen kohteiden lukumäärän yli kolminkertaiseksi.
"Ajattelin, että tulee kestämään monia vuosia ennen kuin kukaan löytää näin monta painovoimalinssiä", sanoo David Schlegel Lawrence Berkeley -laboratoriosta.
Linssit voivat kertoa kohteiden sisältämästä pimeästä aineesta, sillä voimme havaita pimeää ainetta vain sen painovoiman aiheuttamien efektien kautta. Pimeä aine käsittää 85 prosenttia universumin massasta, mutta sen olomuoto on yhä mysteeri.
Aiheesta lisää Berkeley Lab (englanniksi)