Mitä Linnunradan supermassiivinen musta aukko söi kaksi vuotta sitten?

Galaksimme ytimen musta syöveri roihahti vuonna 2019 useasti merkkinä aineen putoamisesta sen kitaan. Nyt tutkijat ovat selvittäneet, mistä musta aukko on mahdollisesti saanut suupalaa.

Toukokuussa 2019 Linnunradan keskuksen musta aukko Sgr A* aktivoitui äkisti. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt infrapunaroihu oli kirkkain tästä kohteesta koskaan havaittu.

Tapahtuma merkitsi pidemmän aktiivisen jakson alkua, sillä roihuja havaittiin koko loppuvuosi. Mahdollisesti purkauksia on esiintynyt tästäkin eteenpäin, mutta vuoden 2019 jälkeistä aineistoa ei ole vielä analysoitu.

Minkälaiset haukkapalat saivat mustan aukon kirkastumaan? Lena Murchikova IAS-instituutista pohtii uudessa tutkimuksessa kahdentyyppisiä mustaa aukkoa kiertäviä kohteita.

Ensimmäisenä ovat niin kutsut S-tähdet. Kun ne ohittivat mustan aukon, niiden tähtituulen materiaa on saattanut irrota riittävästi aukon roihahtamiseksi myöhemmin.

Toisessa vaihtoehdossa aukko on saanut materiaa hajoavista G-kohteista. Näiden kohteiden tarkka olemus ei ole vielä selvillä. Ne saattavat olla kaasupilviä, tähtiä tai molempien yhdistelmiä.

Murchikovan mukaan tämä vaihtoehto on todennäköisempi. G1- ja G2-nimiset kohteet ohittivat mustan aukon vastaavasti vuosina 2001 ja 2014.

Analyysin mukaan niistä tuolloin irronnutta materiaa olisi pudonnut aukon kitaan yhtä aikaa toukokuussa 2019 aiheuttaen ison ensimmäisen roihun.

Aiheesta lisää AAS Nova (englanniksi)