Gravitaatioaalto-observatoriot julkaisivat uusia kosmisia kolareita

Tuoreessa raportissa listataan 35 tapahtumaa. Näihin kuuluvat muun muassa mustan aukon nielaisema hyvin kevyt neutronitähti ja kaksi yllättävän suurten mustien aukkojen törmäystä.

Julkaisu käsittää marraskuusta 2019 alkaneen 21 viikon havaintojakson, jolloin massiivisten kappaleiden törmäyksiä rekisteröitiin noin joka 4. päivä. Uudet 35 havaintoa nostavat törmäysten kokonaismäärän yhdeksäänkymmeneen, kertoo Nature-lehti.

Alkujaan dataa julkaistiin vain suuren varmuuden havainnoista, mutta sittemmin rimaa on madallettu. Tutkijoiden arvioiden mukaan 10–15 prosenttia tapahtumista on tämän vuoksi vääriä positiivisia.

Yksi vähemmän varmoista on 19. joulukuuta 2019 todettu tapahtuma, jossa 30 Auringon massainen musta aukko nielaisi vain 1,17 Auringon massaisen neutronitähden. Jos havainto on todellinen, kyseessä oli yksi kevyimpiä havaittuja neutronitähtiä.

Kahdessa muussa tapahtumassa törmääjät olivat kookkaita, yli 60 Auringon massaisia mustia aukkoja.

Noin 65–120 massaiset mustat aukot ovat ongelmallisia. Tähdet, joiden massa olisi periaatteessa sopiva tuottamaan niitä, räjähtävät teorioiden mukaan niin rajusti, ettei jäljelle jää ydintä. Mahdollisesti nämä aukot ovat kasvaneet suureen kokoonsa sulatumalla jo aiemmin yhteen toisten aukkojen kanssa.

"Näkemämme tapaus saattoi olla toisen sukupolven musta aukko -pari", sanoo Alessandra Buonanno Max Planck -instituutista.

Datassa oli mukana yhdysvaltalaisten LIGO- ja eurooppalaisten Virgo-observatorioiden lisäksi myös uuden japanilaisen KAGRA-instrumentin havaintoja.

Aiheesta lisää Nature (englanniksi)