Dragonfly 44 -galaksi ei ole sittenkään tehty pimeästä aineesta

Lähes kokonaan pimeästä aineesta koostuvaksi luultu galaksi on uudessa tutkimuksessa osoittautunut normaaliksi. Syynä virhearvioon oli väärin laskettu pallomaisten tähtijoukkojen määrä.

Astronomit ovat todenneet galaksien sisältävän pimeää ainetta 10–300 kertaa niiden näkyvän aineen määrän nähden.

Vuonna 2016 tutkijat kuitenkin raportoivat galaksista Dragonfly 44, joka havaintojen mukaan sisälsi pimeää ainetta 10 000 -kertaisesti näkyvään aineeseen nähden.

Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on todennut, että tulos on virheellinen. Syyksi osoittautui, että galaksia kiertävien pallomaisten tähtijoukkojen määrä oli arvioitu väärin.

"Se että löysimme työssämme vain 20 pallomaista tähtijoukkoa aiemmin väitetyn 80 sijaan, vähentää dramaattisesti galaksin sisältämän pimeän aineen määrää", sanoo Ignacio Trujillo Kanarian astrofysiikan instituutista.

Korjaus tarkoittaa, että Dragonfly 44 sisältää vain 300 kertaa enemmän pimeää ainetta kuin näkyvää ainetta. Luku on Trujillon mukaan yhteneväinen siihen nähden, mitä tällaisilta galakseilta on odotettavissa.

"Galaksi ei ole enempää ainutlaatuinen kuin odottamatonkaan. Galaksien muodostumismallit voivat selittää sen ilman tarvetta poikkeuksiin", sanoo Michael A. Beasley Kanarian astrofysiikan instituutista.

Muun aineen kanssa ainoastaan painovoiman kautta vuorovaikuttavan pimeän aineen olomuoto on yhä mysteeri.

Aiheesta lisää IAC (englanniksi)