Simulaatiot yllättivät – galaksilta voi puuttua pimeä aine

Simulaatiot universumin kehityksestä tuottivat galakseja, joissa ei ole pimeää ainetta. Tulos on hyvä uutinen niiden harvalukuisten havaintojen kannalta, joiden mukaan tällaisia galakseja on olemassa.

Galaksien pimeä aine on kuulunut tähtitieteen perusasioihin jo 40 vuoden ajan. Niinpä viime vuosien yksittäiset havainnot galakseista, joilta pimeä aine näyttää puuttuvan, on otettu vastaan varovaisuudella.

"On aina olemassa mahdollisuus, että luonto on huijannut meitä", sanoo James Bullock Kalifornian yliopistosta.

Uudessa simulaatiossa on mallinnettu universumin kehitystä 60 miljoonan valovuoden läpimittaisella alueella. Prosessissa syntyi myös seitsemän galaksia, joilla ei ole kuin jäänteitä pimeästä aineesta.

Syynä ovat useat törmäykset, joita galaksit kokevat itseään tuhat kertaa massiivisempien galaksien kanssa. Isot galaksit vohkivat pienempien pimeän aineen jättäen jäljelle vain tähdet.

Merkittävää löydössä on, ettei mallia rakennettu tuottamaan törmäyksiä, jotka saisivat aikaan galakseja ilman pimeää ainetta. Tämä tekee Bullockin mukaan mallista vahvemman. "Me emme odota etukäteen vuorovaikutuksia", hän sanoo.

Vaikka tulokset ovat helpotuksen huokaus tutkijoille, jotka ovat rakentaneet uransa aihepiirin varaan, Bullock on vielä odottavalla kannalla.

"Tämä ei silti tarkoita, että malli olisi oikeassa", hän sanoo. "Todellinen testi on siinä, havaitaanko näitä kohteita sillä esiintymistiheydellä ja ominaisuuksilla, jotka käyvät yksiin ennusteidemme kanssa."

Aiheesta lisää Kalifornian yliopisto (englanniksi)