Pimeän aineen kartoittamiseen galaksijoukoissa löytyi uusi keino

Astronomit ovat huomanneet, että galaksijoukkojen heikko valohehku on yhteneväinen niiden pimeän aineen jakauman kanssa. Hehkun avulla pimeä aine saadaan kartoitettua tarkemmin kuin röntgensäteillä.

Galaksijoukkojen heikko valohehku aiheutuu yksittäisistä tähdistä, jotka ovat päässeet irti galaksiensa painovoimakaivoista. Nyt tähtitieteilijät ovat keksineet, että tätä joukon sisäiseksi valoksi kutsuttua ilmiötä voi käyttää pimeän aineen kartoittamiseen.

Oivallus syntyi Hubble-avaruusteleskoopin kuvien pohjalta.

"Joukon sisäinen valo on niin erinomainen pimeän aineen merkitsijä galaksijoukossa siksi, että niin pimeä aine kuin valon synnyttävät tähdet leijuvat vapaasti joukon gravitaatiopotentiaalissa. Ne siis seuraavat tarkalleen samaa painovoimaa", selittää Mireia Montes New South Walesin yliopistosta.

Joukon sisäisen valon havaitseminen päihittää tarkkuudessa röntgensäteisiin perustuvan perinteisemmän menetelmän. "En odottanut tulosten olevan niin tarkkoja. Seuraukset tulevillle tutkimuksille ovat hyvin innostavat", sanoo Ignacio Trujillo IAC-instituutista.

Menetelmä on myös tehokas. Entistä useampia kohteita ehditään tutkia aiempaa lyhyemmässä ajassa. "Tämä vie meidät tilanteeseen, jossa kykenemme luonnehtimaan tilastollisella tavalla pimeän aineen perimmäisen luonteen", kertoo Montes.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)