Pienestä Magellanin pilvestä löytyi vauhdikas karkuritähti

Massiivinen tähti kiitää kääpiögalaksin keskellä puolen miljoonan kilometrin tuntinopeudella. Matkansa aikana karkulaisesta on kehittynyt harvinaislaatuinen keltainen superjättiläinen.

Pieni Magellanin pilvi on yksi Linnunradan lähimmistä galaksinaapureista. Ryhmä kansainvälisiä tutkijoita löysi siitä poikkeuksellisen kovaa vauhtia kulkevan tähden.

Tutkijaryhmä uskoo seuralaisgalaksimme karkuritähden olleen muinoin kaksoistähtijärjestelmän toinen jäsen. Kun kumppani räjähti supernovana, tähti sai voimakkaan potkun ja lähti kiitämään galaksin halki noin 500 000 kilometrin tuntinopeudella.

Matkattuaan avaruudessa kymmenen miljoonaa vuotta  taivaalla nähtynä kolme Kuun läpimittaa – tähti kehittyi keltaiseksi superjättiläiseksi, jollaisena sen tänä päivänä näemme.

Keltaiset jättiläiset edustavat lyhytaikaista, vain 10 000  100 000 vuotta kestävää vaihetta massiivisten tähtien noin kymmenen miljoonan vuoden mittaisessa elinkaaressa. Tämän vuoksi keltaiset jättiläiset ovat hyvin harvinaisia. Pohjoisella pallonpuoliskolla kirkkain tämän lajityypin edustaja on Pohjantähti.

Keltaisen vaiheen mentyä ohi tähti viettää joitakin miljoonia vuosia punaisena jättiläisenä, kunnes lopulta räjähtää supernovana.

Tutkijat arvioivat Pienen Magellanin pilven pakolaistähdellä olevan suurin piirtein kolme miljoona vuotta aikaa jäljellä. Räjähdyksen jäänteistä voi aikanaan kehittyä uusia tähtiä ja niitä kiertäviä planeettoja satelliittigalaksimme reunalle.

Aiheesta lisää Lowellin observatorio (englanniksi)