Pergamentista paljastui todisteita vanhimmasta tunnetusta tähtiluettelosta

Vanhojen uskonnollisten tekstien alta on löytynyt palanen tähtitieteilijä Hipparkhoksen kauan kadoksissa ollutta tähtiluetteloa. Tämä luettelo on varhaisin tunnettu yritys kartoittaa koko tähtitaivas.

Antiikin kreikkalainen tähtitieteilijä Hipparkhos laati yli sata vuotta ennen ajanlaskun alkua vanhimman tiedossa olevan tähtiluettelon pohjoisen yötaivaan tähdistä. Luettelo ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta sen olemassaolo tunnetaan muiden tekemistä viittauksista.

Nyt tutkijat ovat löytäneet muinaisesta käsikirjoituksesta tekstiä, jonka uskotaan olevan osa Hipparkhoksen tähtiluettelosta. Codex Climaci Rescriptus -nimellä tunnetun pergamentin alkuperäiset kirjoitukset oli hylätty, ja käsikirjoitusta käytettiin uudelleen vuosisatojen ajan.

Nykyaikaisten kuvantamistekniikoiden avulla tutkijat pystyivät näkemään pergamentille alkujaan kirjoitettuja tekstejä. Ranskalaisten tutkijoiden mukaan tähtiluettelon kohteet vastaavat taivaan näkymää Hipparkhoksen luettelon tekoaikaan eli vuonna 129 ennen ajanlaskun alkua.

"Tähtiluettelo, joka on leijunut kirjallisuudessa lähes hypoteettisena asiana, on tullut erittäin konkreettiseksi", toteaa Mathieu Ossendrijver Berliinin vapaasta yliopistosta.

Hipparkhos jakoi tähdet kirkkauden mukaan kuuteen suuruusluokkaan. Kirkkaimmat tulivat ensimmäiseen luokkaan ja juuri ja juuri paljain silmin näkyvät kuudenteen. Tämä luokitus on nykyistenkin magnitudien pohjana.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)