Neutronitähti tai musta aukko kulkee naapurinsa kaasukehän läpi

Supernovaräjähdysten uskotaan synnyttävän mustia aukkoja ja neutronitähtiä. Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa saaneet suoraa näyttöä supernovan jättämän kompaktin jäänteen luonteesta.

Kun massiiviset tähdet saavuttavat elinkaarensa lopun, ne räjähtävät supernovina. Jo pitkään on uskottu, että tämän dramaattisen vaiheen jälkeen tähdestä jää jäljelle joko neutronitähti tai musta aukko.

Vasta nyt onnistuttiin ensimmäistä kertaa varmuudella näkemään tapahtuma reaaliajassa ja saamaan suoraa näyttöä supernovan jättämästä tiiviistä jäänteestä.

Tutkijoiden tekemä löytö oli varsinainen onnenpotku. Se lähti käyntiin, kun eteläafrikkalainen harrastaja Berto Monard löysi supernovan SN 2022jli. Kaksi erillistä tutkimusryhmää tarkasteli räjähdyksen jälkimaininkeja ja havaitsi kohteen käyttäytyvän ainutlaatuisesti.

"SN 2022jli:n havainnoissa näkyy toistuva kirkastumisen ja himmenemisen sarja", kertoo Thomas Moore Pohjois-Irlannissa sijaitsevasta Belfastin Queen's Universitystä.

Tutkijoiden mukaan SN 2022jli-järjestelmän käyttäytyminen voidaan selittää, jos siinä on useampi kuin yksi tähti.

Räjähdyksessä muodostunut kompakti kohde kulkee kiertoradallaan seuralaisensa kaasukehän läpi ja varastaa vetykaasua kumppaniltaan muodostaen ympärilleen kuuman ainekiekon. Tämä tuottaa paljon energiaa, joka näkyi säännöllisinä kirkkauden muutoksina.

Tutkijat päättelivät, että varastelu voi johtua vain näkymättömiin jäävästä neutronitähdestä tai mahdollisesti mustasta aukosta. Näin varmistui, että havaittu supernova synnytti joko neutronitähden tai mustan aukon.

Aiheesta lisää ESO