Mustien aukkojen kehä ympäröi Linnunrataa

Lukuisat mustat aukot piirittävät galaksiamme sen ulkolaidalla. Tulos perustuu uuteen tietokonesimulaatioon, jonka avulla tutkittiin, miten Linnunrata on kasvanut sulauttamalla pienempiä galakseja itseensä.

Useimpien galaksien keskustassa uskotaan olevan jättiläismäinen musta aukko, joka on syntynyt pienempien aukkojen yhdistyessä. Koska Linnunrata on kasvanut syömällä pienempiä galakseja, ainakin osa niiden keskustojen aukoista saattaa vaeltaa edelleen galaksissamme.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden simulaatiossa Linnunradan ulkolaidalle kertyi jopa 70-2 000 niin sanottua keskiraskasta mustaa aukkoa. Ne ovat paljon raskaampia kuin tähtien räjähdyksissä syntyneet aukot, mutta selvästi kevyempiä kuin suurten galaksien keskustojen supermassiiviset aukot.

Osa mustista aukoista uinuu näkymättömissä yksinään, mutta joillain saattaa olla ympärillään pieni joukko tähtiä tai pimeää ainetta. Tutkijoiden mukaan tähdet olisivat havaittavissa, jolloin paljastuisi myös mustan aukon olemassaolo.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)