Mustat aukot voivat repiä tuhansia tähtiä ruuakseen

Eräät mustat aukot ovat voineet hajoittaa jopa tuhansia tähtiä kappaleiksi. Tähtitieteilijät tulivat tähän tulokseen havaittuaan galaksien ytimissä olevia tähtijoukkoja.

Chandra-teleskoopin avulla tutkijat tarkastelivat 108 tähtijoukkoa, jotka sijaitsevat eri galaksien keskustoissa.

Tähtijoukkojen keskeltä löytyi mustia aukkoja, jotka ovat tuhonneet ja hotkineet tuhansia tähtiä.

Avaruudesta on aiemminkin paljastunut useita tapauksia, joissa musta aukko repii tähden osiin ja tämän jälkeen käyttää sen jäänteitä lisätäkseen omaa massaansa. Nyt tarkastellut kohteet ovat ahmimisvimmassaan kuitenkin omassa mittaluokassaan.

Tutkijoiden mukaan nyt tehdyt havainnot voivat selittää sen, miten tähden massaiset mustat aukot pystyvät kasvamaan keskikokoisiksi mustiksi aukoiksi.

"Tämä on yksi upeimmista esimerkeistä, joita olemme nähneet mustien aukkojen kyltymättömästä luonteesta, sillä tuhansia tai kymmeniätuhansia tähtiä voi kulua niiden kasvun aikana", kertoo Nicholas C. Stone Jerusalemin Heprealaisesta yliopistosta.

"Kasvupyrähdys alkaa hidastua vasta, kun tähtien tarjonta alkaa loppua."

Aiheesta lisää Chandra-teleskooppi (englanniksi)