Musta aukko löytyi lähempää kuin koskaan aiemmin

Tuhannen valovuoden päässä sijaitsevasta tähtijärjestelmästä on paljastunut musta aukko. Kohde on lähempänä maapalloa kuin mikään aiemmin tunnettu musta aukko.

Tähtijärjestelmässä HR 6819 kaksi tähteä kiertää näkymätöntä kohdetta.

"Olimme täysin yllättyneitä, kun ymmärsimme, että tämä on ensimmäinen paljain silmin nähtävissä oleva tähtijärjestelmä, jossa on musta aukko", kertoo eläkkeellä oleva Tšekin tiedeakatemian tutkija Petr Hadrava.

Nyt havaittu musta aukko on osa kolmoisjärjestelmää. Siihen kuuluvat kaksi tähteä voi nähdä eteläisellä pallonpuoliskolla pimeänä ja selkeänä yönä ilman kiikaria tai kaukoputkea.

HR 6819:ssä piileksivä musta aukko on yksi ensimmäisistä tunnetuista tähdenmassaisista mustista aukoista. Tällaiset kohteet eivät vuorovaikuta voimakkaasti ympäristönsä kanssa ja ovat siten tyystin näkymättömiä. Tutkimusryhmä löysi todisteita näkymättömän kohteen olemassaolosta havaitsemalla kahden kumppanitähden liikkeitä.

“Näkymätön kohde, jolla on massaa ainakin neljän Auringon verran, voi olla ainoastaan musta aukko”, toteaa Thomas Rivinius Euroopan eteläisestä observatoriosta.

Tutkijoiden mukaan kyseessä ei välttämättä ole meitä kaikkein lähin musta aukko, vaan ainoastaan lähin tunnettu.

“Tuolla jossain on oltava satoja miljoonia mustia aukkoja, mutta me tunnemme niistä vain muutaman. Kun tiedämme, mitä pitäisi etsiä, meillä on paremmat edellytykset niiden löytämiseen”, Rivinius uskoo.

Aiheesta lisää ESO