Maailmankaikkeuden kirkkain tunnettu kohde – ennätyksellinen kvasaari löytyi

Auringon verran ainetta päivässä ahmiva supermassiivinen musta aukko lyö aiempia ennätyksiä. Kyseessä on nopeimmin kasvava tunnettu musta aukko ja samalla kirkkain tunnettu kohde.

Kvasaari J0529-4351 on arviolta 17 miljardia kertaa Aurinkoa massiivisempi. Kvasaarista lähtenyt valo on matkannut yli 12 miljardia vuotta ennen ehtimistään maapallolle.

"Kaikki sen valo tulee kuumasta kertymäkiekosta, joka on halkaisijaltaan seitsemän valovuotta. Kyseessä täytyy olla maailmankaikkeuden suurin kertymäkiekko", selittää Samuel Lai Australian kansallisesta yliopistosta.

ESO havainnollistaa kohdetta myös animaatiolla. Kohteen paikkaa taivaalla esitellään erillisessä zoomauksessa.

Ensimmäiset kuvat kyseisestä kvasaarista saatiin jo 1980, mutta se tunnistettiin kvasaariksi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Esimerkiksi taivasta skannaavan ESAn Gaia-avaruusteleskoopin kartoitusohjelmisto luokitteli kohteen tähdeksi sen suuren kirkkauden vuoksi.

Tunnistus kvasaariksi tehtiin Siding Spring -observatorion 2,3-metrisellä teleskoopilla vasta viime vuonna. Kohteen mittaukset tehtiin ESO:n Chilessä sijaitsevan VLT:n X-Shooter-spektrografin avulla.

Aiheesta lisää ESO