Linnunrata on luultua ryppyisempi ja suurempi

Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus rikkoo nykykäsitystä Linnunradan rakenteesta. Sen mukaan Linnunrata ei olekaan litteässä tasossa. Sen sijaan galaksin kiekossa on ainakin neljä sisäkkäistä aaltoa, jotka kulkevat tason suhteen ylös-alas-suunnassa.

Galaksimme on myös suurempi kuin on oletettu. Linnunradan halkaisija on tutkimuksen mukaan noin 150 000 valovuotta eikä vain noin 100 000 valovuotta, kuten aiemmin on arvioitu.

"Tutkijat ovat havainneet, että Linnunradan tähtitiheys laskee voimakkaasti 50 000 valovuoden etäisyydellä galaksin keskustasta, mutta 60 000 valovuoden etäisyydellä alkaa uusi tähtien rengas", kuvailee Yan Xu Kiinan kansallisesta observatoriosta. "Renkaalta näyttävä rakenne on oikeasti aalto kiekossa. Voi olla, että vielä kauempana on lisää aaltoja, joita emme vielä ole havainneet."

Aaltoilu on voinut syntyä esimerkiksi siitä, että Linnunradan puoleensa vetämä pienempi galaksi on sinkoutunut sen kiekon läpi. Tutkijoiden mukaan aaltojen paikat vaikuttavat osuvan melko tarkkaan spiraalihaarojen kohdille. Aaltojen korkeus galaksin perustasosta vaikuttaa olevan sitä suurempi mitä kauempana ollaan sen keskustasta.

Tutkimus perustuu Sloan Digital Sky Survey -kartoituksen materiaaliin. Kunhan ESAn Gaia-luotaimen kartoituksia julkaistaan, saadaan niistä todennäköisesti varmistus hypoteesin paikkansapitävyydelle. Gaian on määrä kartoittaa miljardin tähden paikat Linnunradassa. Suurimmat tähdet se pystyy kartoittamaan tarpeeksi kaukaa koko galaksin perusrakenteen hahmottamiseksi.

Aiheesta lisää Rensselaer Polytechnic Institute (englanniksi)