Tutkimuksen kohteena ollut 3C 273 oli ensimmäinen identifioitu kvasaari. Kuva Nasa

Kaukaisesta galaksista erottuivat mustaa aukkoa kiertävät kaasupilvet

Yhdistämällä neljän suuren teleskoopin valon tähtitieteilijät pääsivät tarkastelemaan mustan aukon ympärillä liikkuvia kaasupilviä etäisessä galaksissa.

Tutkijoiden kohteena oli 2,5 miljardin valovuoden päässä sijaitseva galaksi, jonka kirkkaus on sata kertaa Linnunrataa suurempi. Tällaisia etäisiä kohteita kutsutaan kvasaareiksi. Niiden valo tulee ytimen jättiläismäistä mustaa aukkoa kiertävistä kuumista kaasupilvistä.

Käytössä oli Chilessä sijaitseva GRAVITY-instrumentti, joka kokoaa neljän kaukoputken valon. Siten tutkijat pystyivät tekemään kvasaarista tarkkoja havaintoja. He kykenivät näkemään, kuinka kaasupilvet kiertävät kvasaarin supermassiivisen mustan aukon ympärillä.

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun voimme tarkastella massiivisen mustan aukon välitöntä ympäristöä kotigalaksimme ulkopuolella", sanoo Reinhard Genzel Max Planck -instituutista.

"Tähän mennessä kaasun etäisyyttä mustasta aukosta sekä ajoittain sen liikettä on pystytty mittamaan vain käyttämällä vanhempaa, kvasaarin kirkkausvaihteluihin perustuvaa metodia."

GRAVITY erotti kaasupilvien liikkeen mustan aukon ympäriltä alueelta, joka on suurin piirtein aurinkokuntamme kokoinen. Havainnolla saatiin määritettyä galaksin ytimen mustan aukon massa. Tulos täsmäsi aiempien havaintojen 300 miljoonan Auringon massan kanssa.

Aiheesta lisää Phys.org (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto