Kaksoistähtijärjestelmä sinkoaa avaruuteen kuumia plasmapalloja

Punaisen jättiläistähden on havaittu lähettävän matkaan valtavia kuumia plasmamöykkyjä. Tutkijat uskovat, että tähden kaasukehästä tehdyt ammukset linkoaa avaruuteen näkymättömissä pysyttelevä tähtikumppani.

V Hydrae -tähdestä oli jo aiemmin todettu loittonevan materiaa. "Tämä on ensimmäinen kerta kun näemme tämän prosessin toiminnassa", kertoo Raghvendra Sahai Nasasta.

Käyttäen muun muassa Hubble-teleskooppia, Sahain tiimi keräsi V Hydraesta aineistoa vuosien 1986 ja 2013 väliltä. Aikasarja paljasti tähdestä etääntyvän kaasupallojen helminauhan, joista jokainen on kaksi kertaa Mars-planeettaa massivisempi.

"Havainnot näyttävät möykkyjen liikkuvan ajan saatossa", Sahai sanoo. "On möykkyjä jotka on juuri heitetty pois, mökkyjä jotka ovat liikkuneet hieman kauemmaksi, ja möykkyjä jotka ovat vielä kauempana."

Paras selitys ilmiölle on tutkijatiimin mukaan voimakkaasti elliptisen radan omaava kumppanitähti, joka hiukan alle kymmenen vuoden välein tekee sukelluksen punaisen jättiläisen kaasukehään. Tällöin se kasaa ympärilleen kertymäkiekon, mistä kuumat terveiset sinkoutuvat matkaan nopeudella, jolla Kuusta Maahan tultaisiin 30 minuutissa.

Sen lisäksi että plasmapallot itsessään ovat kiehtova löytö, ne saattavat fyysikoiden mukaan olla myös jättiläistähtien ympärilleen puhaltamien planetaaristen sumujen erikoispiirteiden taustalla. "Ehdotamme, että nämä kaasumaiset myökyt auttavat tekemään planetaarisissa sumuissa nähtäviä rakenteita", Sahai sanoo.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)