Hyadien tähtijoukossa saattaa piillä muutama musta aukko

Simulaatioiden perusteella Hyadeissa voisi piilotella kaksi tai kolme mustaa aukkoa. Jos ne ovat tähtijoukossa edelleen, kyseessä olisivat meitä lähimmät tunnetut mustat aukot.

Hyadit ovat satoja tähtiä sisältävä avoin tähtijoukko Härän tähdistössä. Se syntyi suuresta avaruuden molekyylipilvestä noin 600 miljoonaa vuotta sitten.

Uudessa tutkimuksessa kansainvälinen tutkijatiimi teki simulaatioita, jotka jäljittivät Hyadien tähtien liikkeitä ja evoluutiota tuottaakseen joukon nykyisen tilan.

Simulaatiot viittaavat mustien aukkojen olemassaoloon.

"Simulaatiomme voivat samanaikaisesti vastata Hyadien massaa ja kokoa, jos joukon keskuksessa esiintyy joitakin mustia aukkoja nykypäivänä", sanoo Stefano Torniamenti Padovan yliopistosta.

Paras tulos saadaan aikaan kahdella tai kolmella aukolla. Toisaalta vaihtoehtoinen skenaario, missä joukossa olleet mustat aukot ovat linkoutuneet ulos noin 150 miljoonaa vuotta sitten, tuottaa myös hyvän vastaavuuden.

Hyadit on meistä 153 valovuoden päässä. Sikäli kuin joukossa tai sen lähistöllä on todellakin mustia aukkoja, nämä olisivat Aurinkoa lähimmät tämän tyyppisten kappaleiden edustajat.

Kaikkein lähin varmistettu musta aukko, Gaia BH1, löytyy kymmenen kertaa kauempaa 1 560 valovuoden päästä.

Aiheesta lisää Barcelonan yliopisto (englanniksi)