Hubble-teleskooppi kuvasi Trifidisumun muuttumista

Syntymäpäiviään pian viettävä Hubble-teleskooppi palasi kuvaamaan vanhaa tuttavaansa Trifidisumua. Uutta ja vanhaa kuvaa vertaamalla paljastuu viime vuosikymmenten aikana tapahtuneita muutoksia.

Hubble-avaruusteleskooppi on valokuvannut Jousimiehen tähdistössä sijaitsevaa Trifidisumua. Yllä olevassa videossa näkyy vain pieni yksityiskohta valtavasta sumukohteesta.

Näkökentän ulkopuolelle jäävät massiiviset tähdet ovat muokanneet aluetta ainakin 300 000 vuoden ajan. Tähtien voimakas säteily työntää ja puristaa pilven ainetta avittaen uusien tähtien muodostumista.

Hubble kuvasi Trifidisumua ensimmäisen kerran jo vuonna 1997. Uutta ja vanhaa kuvaa vertaamalla paljastuu, mitä muutoksia sumun alueella on tapahtunut 29 vuoden aikana.

Kuvien välissä Hubble varustettiin parannetulla kameralla, jolla on laajempi näkökenttä ja suurempi herkkyys.

Hubblen laukaisusta avaruuteen tulee tällä viikolla kuluneeksi 36 vuotta. Niiden aikana teleskooppi on tehnyt yli 1,7 miljoonaa havaintoa, joita on käytetty yli 23 000 tieteellisessä tutkimusartikkelissa.

Aiheesta lisää esahubble.org (englanniksi)