Gravitaatioaalloista saatiin toinen havainto

LIGO-instrumentti on tehnyt gravitaatioaalloista uuden havainnon. Toisin kuin ensimmäisessä tapauksessa, nyt julkistettu signaali oli huomattavan heikko. Sen kaivamiseksi esiin kohinan keskeltä vaadittiin paljon työtä."Kun havaitsimme ensimmäisen signaalin, se oli niin lyhyt ja kuuluva, että pystyit näkemään sen datassa", kertoo Salvatore Vitale LIGOn tiimistä. "Tämän uuden tapahtuman kanssa on täysin toisin. Se oli kokonaan hautautunut kohinaan."Gravitaatioaallot synnyttäneet mustat aukot olivat 14 ja 8 kertaa Auringon massaisia. Ne yhdistyivät 1,4 miljardia vuotta sitten. LIGO havaitsi joulukuussa yhdistymistä edeltävän viimeisen sekunnin, jolloin aukot kiersivät toisiaan puolella valonnopeudella.

Yhdistymisen myötä syntyneen isomman mustan aukon massa oli yhden Auringon verran alkuperäiskappaleiden yhteismassaa pienempi. Siten tapahtumassa vapautui Auringon massan verran energiaa gravitaatioaaltoina.

Toisen signaalin löytyminen varmistaa, että gravitaatioaaltojen havainnointi tulee jatkossa pysymään osana universumin tutkimusta. "Tämä on tähtitieteen uusi aikakausi", sanoo Lisa Barsotti LIGOsta.

Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä 5/2016.