Eteläinen rapusumu Hubblen kuvaamana. Kuva Nasa / ESA / STScI

Eteläinen rapusumu juhlistaa Hubblen 29-vuotistaivalta

Hubble-teleskooppi on ollut avaruudessa jo 29 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Nasa julkaisi teleskoopin ottaman kuvan Eteläisestä rapusumusta.

Joka vuosi pieni osa Hubble-avaruusteleskoopin arvokkaasta havaintoajasta omistetaan vuosijuhlakuvan ottamiseen. Tänä vuonna kohteena oli Kentaurin tähdistön Hen 2-104 eli Eteläinen rapusumu, jota Hubble kuvasi maaliskuussa.

Olemukseltaan sumu muistuttaa sisäkkäisiä tiimalaseja. Muoto on seurausta sumun keskustassa sijaitsevan tähtiparin vuorovaikutuksesta. Kaksikon toinen osapuoli on ulkokuortaan pois puhaltava punainen jättiläinen. Toinen on valkoinen kääpiö.

Valkoinen kääpiö vetää itseensä punaisen jättiläisen ainesta ja sinkoaa sitä ajoittain purkauksissa avaruuteen. Tämä synnyttää sumun erikoisen ulkonäön. Ulompi tiimalasi on kuvioista vanhempi ja kenties vain tuhannen vuoden ikäinen.

Kaukaisessa tulevaisuudessa punainen jättiläistähti lopulta puhaltaa pois kaikki ulommat kerroksensa ja muuttuu itsekin valkoiseksi kääpiöksi.

Kun kohteesta raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, sen ytimessä ajateltiin olevan tavallinen tähti. Tulkinta muuttui, kun sumusta saatiin tarkempia kuvia vuonna 1989 La Sillan observatorion teleskoopeilla. Hubblen vuonna 1998 ottamissa kuvissa koko sumun rakenne tuli näkyviin.

Aiheesta lisää Hubblesite (englanniksi)
 

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto