Ensimmäinen kuvattu musta aukko pyörii

Galaksin M87 keskustassa sijaitseva musta aukko näyttää pyörivän. Havainto on merkittävä, sillä kyseessä on ensimmäinen kuviin saatu musta aukko.

Noin 55 miljoonan valovuoden päässä sijaitsee galaksi M87, jonka keskellä on yli kuuden miljardin Auringon massainen musta aukko. Vuosilta 2000–2022 kerätty havaintoaineisto osoittaa, että aukon läheltä lähtevät ainesuihkut heiluvat 11 vuoden jaksossa.

Uuden tutkimuksen mukaan suihkun heiluminen on osoitus siitä, että supermassiivinen musta aukko pyörii. Havainto on tärkeä, sillä kyseinen musta aukko on ensimmäinen, joka on onnistuttu saamaan kuviin.

"Olemme innoissamme tästä merkittävästä löydöstä", hehkuttaa Cui Yuzhu kiinalaisesta Zhejiang-laboratoriosta.

Suihkujen heiluminen johtuu Albert Einsteinin ennustamasta ilmiöstä, jossa pyörivän mustan aukon valtava painovoima tavallaan vetää ympäröivän aika-avaruuden pyörivään liikkeeseen. Newtonin painovoimalaki ei tunne ilmiötä.

Jotta pyöriminen voi aiheuttaa suihkujen heilumista, mustan aukon akselin täytyy olla erisuuntainen aukkoa kiertävän kertymäkiekon pyörimisakselin kanssa. Tutkijat eivät vielä pysty määrittämään aukon pyörimisnopeutta.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)