Avaruuden kaasupilvi kutisti aurinkotuulen suojaavan kuplan – Maa jäi ulkopuolelle
2–3 miljoonaa vuotta sitten aurinkokunta saattoi matkata tiheän kaasupilven läpi. Simulaatioiden perusteella tapahtuma olisi kutistanut Auringon heliosfäärin reilusti maapallon rataa pienemmäksi.
Auringosta lähtevä varattujen hiukkasten virta muodostaa heliosfäärin, joka ulottuu noin kolme kertaa kääpiöplaneetta Pluton rataa kauemmaksi. Hiukkasvuon muodostama kupla toimii kilpenä galaksimme kosmisia säteitä vastaan.
Uudessa tutkimuksessa ehdotetaan, että 2–3 miljoonaa vuotta sitten aurinkokunta kohtasi kylmän avaruuden kaasupilven nimeltä Local Lynx of Cold Cloud. Pilven vaikutus heliosfääriin olisi ollut dramaattinen.
Simulaatioiden perusteella heliosfääri olisi kutistunut vain 0,22 au:n kokoiseksi eli pienemmäksi kuin sisimmän planeetan Merkuriuksen rata. Au on Maan ja Auringon välimatka.
Maapallon magnetosfääri suojaa maanpinnan asukkaita niin Auringon hiukkaspommitukselta kuin kosmisilta säteiltä. Heliosfäärin suojan menettäminen olisi silti johtanut suurempaan säteilytasoon Maassa. Lisäksi planeettamme olisi kohdannut merkittäviä määriä pilven vetyatomeja.
Tutkimuksen tehnyt kolmikko kirjoittaa artikkelissaan tapahtuman seurausten vaativan erillistä tutkimusta, mutta kommentoi silti asiaa lyhyesti.
Heidän mukaansa suurimmat vaikutukset olisivat kohdistuneet ilmastoon. Kolme miljoonaa vuotta sitten maapallo alkoi viiletä lämpimän keskiplioseenin päätteksi. Local Lynx -kaasupilvellä on voinut olla tässä roolinsa.
Tutkimus aiheesta (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi