Aurinkokunnan naapurustosta löytyneen tähtijoukkojen nauhan havaittiin aaltoilevan

Puoli vuosikymmentä sitten huomattu Radcliffen aalto on todellakin aaltomaisessa liikkeessä, uudet havainnot vahvistavat. Seuraavaksi on selvitettävä, mikä muodostelman alun perin synnytti.

9 000 valovuoden mittainen Radcliffen aalto sijaitsee tähtinaapurustossamme galaksin ulkolaidan puolella. Kun löytö julkaistiin vuonna 2020, mittaukset eivät olleet riittävän tarkkoja toteamaan, liikkuuko kaasusta ja tähtijoukoista koostuva aalto.

Kaksi vuotta sitten saatu Gaia-tähtikartoitussatelliitin data muutti tilanteen. Ryhmä, jossa on mukana alkuperäisen löydön tekijöitä, on nyt todistanut muodostuman olevan liikkeessä.

"Niin kuin fanit stadionilla painuvat takaisin istuimiinsa Maan painovoiman vetämänä, Radcliffen aalto oskilloi Linnunradan painovoiman vuoksi", vertaa Ralf Konietzka Harvard-Smithsonianista.

Tutkimuksessa pystyttiin osoittamaan, ettei nauhan liikuttamiseen tarvita merkittäviä määriä pimeää ainetta. "Tavallisen aineen painovoima yksinään on riittävä ajamaan aaltoa", sanoo Konietzka.

Kukaan ei tiedä, mikä Radcliffen aallon pani alulle. Harvard-Smithsonianin Catherine Zucker sanoo, että nyt on mahdollista alkaa testata esitettyjä teorioita. "Nämä vaihtelevat massiivisten tähtien räjähdyksistä galaksin ulkopuolisiin häiriöihin, kuten kääpiögalaksin törmäykseen Linnunrataamme."

Tutkijat kysyvät myös, kuinka harvinainen havaittu ilmiö on. Koska aalto näyttäisi muodostavan Linnunradan meitä lähimmän spiraalihaaran selkärangan, galaksien haarat saattavat oskilloida yleisemminkin.

Aiheesta lisää Harvard-Smithsonian (englanniksi)