Andromedan galaksin halo ulottuu yli miljoonan valovuoden laajuudelle

Hubble-teleskooppi on kartoittanut Andromedaa ympäröivää kaasua. Halon havaittiin yltävän jopa 1,3 miljoonan valovuoden päähän.

Tähtitieteilijät ovat käyttäneet Hubble-avaruusteleskooppia tutkiakseen naapurigalaksiamme Andromedaa ympäröivää kaasua eli haloa. Paljastui, että halo koostuu kahdesta selvästi erillisestä kerroksesta.

"Suuria galakseja ympäröivien halojen ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää", toteaa Samantha Berek Yalen yliopistosta.

"Tämä kaasuvarasto sisältää ravintoa galaksin tulevalle tähtien synnylle sekä ulosvirtauksia, joita supernovien kaltaiset tapahtumat ovat tuottaneet. Se on täynnä vihjeitä galaksin menneestä ja tulevasta kehityksestä. Viimeinkin pystymme tutkimaan sitä suurella tarkkuudella lähimmässä galaksinaapurissamme.”

Halosta löytyi runsaasti raskaita alkuaineita. Ne ovat syntyneet tähtien sisuksissa ja levinneet avaruuteen esimerkiksi kun tähti kuolee räjähtäen.

Lisäksi tutkijat selvittivät halon tarkan koon. Tulosten perusteella halo ulottuu jopa 1,3 miljoonan valovuoden päähän Andromedasta – siis puoleen väliin Andromedasta Linnunrataan.

Jos himmeän halon voisi nähdä paljaalla silmillä, se olisi leveydeltään kolmen Otavan tähtikuvion kokoinen ja suurin kohde koko yötaivaalla.

Maapallolta käsin on vaikea havaita Linnunradan haloa, koska olemme galaksimme sisällä. Tutkijat kuitenkin uskovat, että Linnunradan halo muistuttaa monin tavoin Andromedan haloa.

Linnunrata ja Andromeda ovat törmäyskurssilla ja miljardien vuosien päästä yhdistyvät. Jos Linnunradan halo on yhtä laaja, galaksien halot ovat jo nyt kolaroimassa.

Aiheesta lisää Hubblesite (englanniksi)