Yhdysvaltalaiset ponnistelevat tuodakseen avaruusmuodin tälle vuosituhannelle

Nasa suunnittelee miehitettyjä lentoja Kuuhun. Suurena ongelmana ovat vanhat avaruuspuvut, jotka olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten korvata uusilla.

Viime maaliskuussa eurooppalaisastronautti Matthias Maurer oli ensimmäisellä avaruuskävelyllään, kun vettä alkoi yllättäen kertyä hänen kypäränsä sisälle. Tilanteesta onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Ongelmien taustalla on puute nykyaikaisista avaruusasuista. 40 vuotta sitten suunnitellut puvut olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten korvata uusilla.

Nasa yrittää mahdollisimman rivakasti päivittää astronauttien vaatekaappia tulevia miehitettyjä lentoja varten. Esimerkiksi Perseverance-mönkijän kyydissä Marsissa on koekappaleita erilaisista pukumateriaaleista, joiden toimivuutta ja kestävyyttä analysoidaan.

”Avaruuspuku on kuin minikokoinen avaruusalus. Sen kaksi tehtävää ovat pitää ihminen hengissä vaikeassa ympäristössä sekä mahdollistaa hänen työskentelynsä”, selittää avaruuspukuja suunnitteleva Amy Ross Nasasta.

Kehittelyä vaativia avaruuspukuja on kolmea eri tyyppiä. Tunnetuimmat ovat avaruuskävelyjä varten suunnitellut puvut, joilla leijutaan esimerkiksi avaruusaseman ympärillä.

Miehistön selviytymispukuja puolestaan käytetään yleensä laukaisun ja laskeutumisen aikana. Ne toimivat matkustamon varajärjestelmänä, mikäli paineistus pettää.

Kolmas tyyppi ovat planeettojen pinnoilla käytettävät puvut. Niillä täytyy pystyä kävelemään, kumartumaan ja nousemaan pystyyn kaatumisen jälkeen.

Aiheesta lisää uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2022.