Yhdysvaltalaiset nostivat Kansainvälisen avaruusaseman kiertorataa
Cygnus-huoltoalus työnsi Kansainvälisen avaruusaseman hieman korkeammalle kiertoradalle. Saavutus on osoitus Yhdysvaltojen kyvystä huolehtia asemasta ilman venäläistä tekniikkaa.
Kansainvälinen avaruusasema menettää hiljalleen korkeuttaan, minkä vuoksi sen rataa täytyy ajoittain nostaa. Sen jälkeen kun Nasan avaruussukkulat jäivät eläkkeelle vuonna 2011, tehtävä on jäänyt pääosin venäläisten harteille.
Ukrainan sodan myötä riippuvuus venäläisestä kalustosta on noussut ongelmaksi, sillä muut maat eivät ole voineet luottaa avaruusyhteistyön jatkuvuuteen.
Nyt Kansainväliseen avaruusasemaan kiinnittyneenä oleva Cygnus-huoltoalus on nostanut aseman kiertorataa. Viisi minuuttia kestänyt moottoripoltto siirsi aseman kiertoradan matalinta pistettä noin 800 metriä ylemmäksi.
Kyseessä oli sukkuloiden jälkeen ensimmäinen kerta, kun amerikkalainen alus nosti Kansainvälisen avaruusaseman kiertorataa näin merkittävästi.
"Kansainvälisen avaruusaseman työntäminen Cygnuksen avulla on kriittinen kyky, kun haluamme ylläpitää ja tukea avaruusasemaa", toteaa Steve Krein Northrop Grumman -yhtiöstä.
Aiheesta lisää Northrop Grumman (englanniksi)